maanantai 11. helmikuuta 2013

Superisi ja muuta vaatetinta

Ollaanko me menossa naamiaisiin? kysyy hän jota pyydetään uutta paidantekelettä sovittamaan.

Just.. Eipä ehkä kannata ihmetellä miksei tässä blogissa kovin usein esitellä isännälle tehtyjä vaatteita ;)
Kokeilussa oli suhteellisen tuoreen Suuren Käsityölehden raglanhihainen miesten t-paita, sitä kun olen etsiskellyt jo jonkin aikaa. Piirsin kaavan kylässä ja siksipä kyseisen lehden numeroa en tähän osaa kertoa. Malli oli leveydeltään ja pituudeltaan juuri sopiva. Raglansaumat sai piristyksekseen vähän punaista trikookaitaletta. Nyt saa meidän arjen sankari vähän julkisempaakin tunnustusta =)

Itselleni tein jostain Eurokankaan palalaarista löytyneestä trikoosta Jokapojan kaavakirjan raglan paidan ohjeella viistohelmaisen paidan.
Hihat 3/4 pituiset kun ei kangas enempään riittänyt. Kangas ei ole niin miellyttävä että sitä viitsisi yksistään pitää, mutta menee jonkun toisen paidan päällä. nyt kun olen muokannut kaavaa etuosan raglansaumoista ja kaventanut sivuista niin tämä on niin loistava kaava ja muokkautuu moneen malliin.

(Todella luonnollisia kuvia, juuri näin seison aina paikallani ollessa..)



2 kommenttia: