torstai 31. toukokuuta 2012

Liehukehihapaita

110 cm:n liehukehihaisen paidan kaava on muokattu uusimmasta Ottobrestä (3/12). Koska tähän ystävän tyttärelle tehtyyn puseroon oli valikoitunut varsin lörö trikoo (Eurokankaan palalaarista luultavasti) varioin helman kaksinkertaiseksi. Hihat oli alunperin kolmesta osasta, joista kaksi ommeltiin kiinni siihen alimpaan, piiloon jäävän. Koin sen turhaksi ja jätin pois, mutta tiedä sitten olisko lopulta helpommalla taas päässyt kun olis tehnyt ohjeiden mukaan..
Tämä oli ensikokeilu suhteellisen uuden koneen differentiaalisyötölle, ja minusta hihojen rypytys jäi tosi vähäiseksi. Ehkä ensi kerralla täytyy kokeilla tiukemmalla paininjalalla.

Kiva ja vilpoinen kesäpaita siitä kuitenkin tuli!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Tytön taskutunika

Kiva pöllökuosinen kangas muotoutui tunikaksi kokoa 104cm ohjeella Burda 12/11. Tasku oli alkuperäisessä mallissa läpi koko etuosan, mutta tässä taskuista tuli vain yksipuoleiset. Hivenen kummallinen ohje kun hihoissa ei ollut pyöriöitä ollenkaan vaan ne ommeltiin suoraan sivuun. Ja tunikalle tietenkin legginsit kaveriksi.
Tykästyin viistoihin sivuihin ja taskutkin oikeasti istuu hyvin vaikka molemmissa näissä kuvissa näyttää jotenkin kummallisilta..


lauantai 26. toukokuuta 2012

Pojan työkalupaita

OB:n More Grey tällä kertaa 98 senttisenä kaverin pojalle. Tummanpuhuva työkalukangas sai kaverikseen kirkasta oranssia ja vihreät resorihuolittelut. Kiva kangas, siitä löytyi useampaa värivaihtoehtoa mihin yhdistellä. Selkä hivenen etukpl:tta pidempi

torstai 24. toukokuuta 2012

Pääkallo teeppari

Taannoin esitellyille pääkallobermudoille tuli kaveriksi 116cm t-paita kun tilkkulaatikosta löytyi pieni pala sopivan kuvioista trikoota. Ja mikä parasta, siitä ei jäänyt jäljelle yhtikäs mitään, sillä pieninkin leikkaamisesta jäänyt pala päätyi merkiksi helmaan kun siinä sattui vielä sopivasti olemaan ehjä kuva jäljellä.

Taitoin normaalin t-paitakaavan etuosasta ja leikkasin yläosiin erilliset palaset kuviollista trikoota. Sen jälkeen sitä jäi enää hihoihin ja pieneen merkkiin. Yksinkertainen malli sai peitetikkiä nurin päin hihojen ja etuosan oranssin ja kuviollisen kankaan saumojen päälle. (Nurinpäin = suorat ompeleet nurjalla, koukeroinen alalanka näkyvissä.) Innostuin siitä, että sain jotain kokonaan pois roikkumasta nurkista. Pitäisi useammin inspiroitua tilkkulaatikosta ja katsoa mitä sieltä saisi yhdistelemällä pois.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Veturimiehet heiluttaa


Juna kuvioinen kangas päätyi pojille yläosiksi. Isompi sai t-paidan koossa 122cm johon tuli juna-aplikaatio. Sen täydellisen värisen kankaan puuttuessa laitoin pojan itse piirtämään junan kuvan jonka ompelin irtirevittävän tukikankaan kanssa trikooseen. Valmistuttuaan pelkäsin sen aiheuttavan kysymyksiä minun piirustustaidoistani - jotka ei todellakaan ole kovin hulppeat, mutta kuitenkin ehkä hivenen enemmän symmetriset kuin tämä - ja laitoin pojan vielä signeeraamaan tekeleensä. Hän kirjoitti nimensä tukikankaalle ja siitä siirsin sen ommellen kankaaseen. Pidän itse ideasta paljon, ja yksivärinen etuosa rauhoittaa muuten kuviollisesta kankaasta ommeltua paitaa paljon.


Nuorempi sai bodyn koossa 80cm, joka kuitenkin kestovaippalisän ja kasvuvaraisten hihojen kanssa vastaa jotain huomattavasti suurempaa. Ei hätää, kuten kuvasta huomaa sitä on käytetty hihat käärittynä ja hyvin menee. Ob:n kirjekuoripääntie toimii loistavasti vaikken aiemmin ole niistä oikein perustanut.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kimonohihatoppi

OB 2/2012 lehdestä peräisin oleva ohje ei oikein toiminut valitsemastani lörötrikoosta. Kuosi on varsin kiva, mutta etuosan kietaisumalli on hivenen turhan ennalta-arvaamaton milloin se lörähtää rintojen alle.. (Tai sitten puskuriosasto on vain liian olematon tähän malliin ;) )

Toisen puseron päällä se on kuitenkin ihan pidettävissä.

Malli vaikutti aika lyhyeltä ja pidensin sitä noin 5cm, mutta silti se on turhan lyhyt oman makuuni. Tuskin tulee tehtyä tällä kaavalla uudelleen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pääkallo bermudat

Koon 40 mustista farkuista tehdyt bermudat koossa 116 cm pääsikin jo käyttöön osana merirosvoasua kun kerhossa juhlittiin naamiaisia.

Pääkallo tuli valitettavasti aika lailla polven kohdalle, saa nähdä pysyykö se ehjänä käytön tiimellyksessä. Ehkä sitä ensi kerralla muistaa ajatella tätäkin seikkaa jo etukäteen..

Tämä hassu kallo on kulkenut meidän perheen vaatteissa jo useamman kerran  viime vuosien varrella, niin vaatteissa kuin synttärikorteissakin. Ehkä sitä on sitten vaan laiskemmanlainen piirtäjä kun on vaan niin helppo sortua valmiiseen sabluunaan..