sunnuntai 26. elokuuta 2012

Perhostunika

Ihana perhoskuvioinen trikoo kaipasi minusta mallia joka olisi hieman leveämpi ja kuvio pääsisi paremmin esiin. Niinpä aloitin jälleen kerran OB:n kaavan 5/2010 kanssa, joskin joka kerta siitä tuntuu tulevan entistä lyhyempi ja tiukempi. Kaava sinällään ei edes ole kovin hyvä, mutta pidän sen pienistä hihoista niin paljon että huomaan tekeväni sitä aina uudestaan. Ensi kerralla koitan piirtää itse vastaavanlaiset hihat sellaiseen kaavaan joka muutoin toimii, tässä on pääntien kanssa aina säätämistä.
Kuviotkin meni melkein kohdilleen =) Kangas on Eurokankaasta, ja mitä lie sekoitetta joka söi saksistakin heti terän :/

perjantai 17. elokuuta 2012

Höpö pöllö - pojan paita

Eskaria aloittelevalle esikoiselle käyttäjänsä näköistä aplikaatiota ;) (Vai onkohan se sittenkin tekijänsä näköinen..) Raitatrikoota olen himoinnut pitkään ja viimeksi sitä posti vihdoin kuljetti. Kaavana on More Grey ja kokona 122cm.

Pöllö aplikaatioon päädyin koska halusin saada käytettyä pöllökuvioisen jerseyn pois nurkista. Eipä nuo kyllä kankaan pöllöt aplikaatiota muistuta, mutta väliäkös hällä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Pienen miehen sammarit

Ei meinaa kuvaaja enää pysyä vauhdissa kun tätä pienintä yrittää tähdätä. Jalassa herralla kuitenkin vaaleansiniset sammarit kokoa 80cm.


Ainoa aika ommella on lasten nukkumaanmentyä (tuntuu olevan jokseenkin yleistä lapsiperheissä..) mutta oma ompelupaikkani sijaitsee niin nukkumapaikan läheisyydessä etten oikein siellä viitsi suristella. Nämä onkin nyt tehty poikkeuksellisesti kokonaan ompelukoneella, sillä rahtasin sen muualle että sai välillä jotain aikaiseksikin.
Kangas oli vähäsen joustavaa, ja takataskut sekä polven kohdat leikkasin poikittaiseen langasuuntaan.


tiistai 7. elokuuta 2012

Pöllöbody -nappilistatesti

Halusin kokeilla OB:n nappilistabodyn ohjetta, ja hyvinhän siitä selvisi kun oli kuvalliset ohjeetkin. Tämä body on koossa 80cm.

Yritän kovasti käyttää pois niitä kankaita joita täältä jo löytyy, siksi tämä valinta. Punaisesta pöllökankaasta on aiemmin tullut tyttärelle tunika, mutta kyllä sitä vieläkin vaan jäi.

Joissakin OB:n ohjeissa tuntuu että resorikanttaus aiheuttaa todella paksuja saumoja, välillä ihmetyttää että olettaako ne kaikilla olevan teollisuuskoneita? Tässä ei ompelullisesti ollut mitään ongelmia, mutta tuntui hurjalta laittaa lapsen leuan alle paksu möntti kangasta. Niinpä asettelin nappilista yläreunan vähän eri kohtiin.


perjantai 3. elokuuta 2012

Kumilankarypytystä

Tykkään tehdä kumilanka alalankana rypytyksiä, vaikka niitä tuleekin tehtyä melko harvoin. Tämä tytön paita on tehty OB:n 1/2010 kaavalla. Alkuperäinen ohje oli ohuelle, laskeutuvalle kankaalle ja tämä on vanhasta lakanasta. Ehkä sen takia se tuntui niin hehtaarilta, ja lapselle joka muutoin käyttää kokoa 104 tämä on tehty koossa 98cm.



Samaisen lehden lasten alushousut nrosta 6/2010 on testattu ja hyväksi todettu.

Pallo- ja maatilapikkarit on mainitulla kaavalla, joskin vyötäröllä alusasukumppari, kukkapikkarit on kaapista löytyneistä piirretty kokeilu. Hyvin kelpasi nekin. Näitä on yllättävän hauska tehdä ja saapahan niitä pieniä trikoopaloja käytettyä pois.